lauantai 26. syyskuuta 2015

(Likaista) jälkipyykkiä

Olen pitkään pyöritellyt mielessäni tätä aihetta, kirjoittaako vaiko ei. Kuka haluaa lukea negatiivisia asioita ja kuulla siitä, ettei meidän(kään) raksalla kaikki sujunut ruusuilla tanssien? Ei ehkä kukaan, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin.

Tämä rakennusprojekti oli meille tosiaan jo toinen, joten lähdimme matkaan rinta rottingilla, tiedämme asioista paljon enemmän kuin viimeksi -asenteella. Ja niin tiesimmekin, mutta sanonta tieto lisää tuskaa osui kyllä jälleen kerran niin oikeaan... Budjetin teimme ns. vasemmalla kädellä, mikä kostautui jossain vaiheessa. Taloon ja tonttiin on siis uponnut huomattavasti enemmän rahaa kuin alunperin suunnittelimme. Miksi näin? En keksi ainuttakaan selkeää kustannuserää, mistä tuo budjetin ylitys johtuisi, vaan summa on tullut vähän sieltä täältä. Rautakaupasta piti olla koko ajan tilaamassa jotain, LVI-urakoitsija laskutti yllättävän paljon lisätyötunteja, ikkuna-asennus jouduttiin tekemään kahdessa osassa eli nosturikulut olivat tuplat - tässä muutamia juttuja.

Harmiksemme jouduimme toteamaan, että rakennusala on täynnä mätämunia ja että loppuun asti luotettavat tekijät ovat harvassa. Kuluttajansuojavirastoon oltiin yhteydessä kahdesta eri asiasta, joista toinen lopulta ratkesi niin, että toimittaja haki tuotteensa pois eikä enää suostunut lähettämään meille sitä oikeaa, tilaamaamme tavaraa!?! Toisesta tapauksesta saimme lopulta rahallista korvausta, tosin emme aivan pyytämäämme summaa.

Yksi urakoitsijoista suuttui meille kovasti (täysin aiheettomasti) ja syytti huijareiksi. Hänestä emme ole onneksi kuulleet enää mitään. Toinen porukka katosi kuin tuhka tuuleen jättäen hommat osittain kesken ja muiden korjailtavaksi. Kolmas sakki sai nippanappa ennen muuttoa kriittiset hommat valmiiksi, minkä jälkeen heille iskikin konkurssi. Toteutus ei ollut täysin suunnitelmien mukainen, mutta eipähän ole enää olemassa firmaa, mihin valittaa...

Toki matkan varrelle osui myös niin sanottuja helmiä. Kiitokset lähtevät mm. arkkitehdille, talotoimittajalle, rakennesuunnittelijalle, sähköurakoitsijalle, maaurakoitsijalle, rautakaupan vastuumyyjille ja lasikaidetoimittajalle. KIITOS!


2 kommenttia:

  1. Näin se valitettavasti tuntuu usein menevän. Sellaiset projektit jossa ei mitään vastaavia kupruja tule, on uskoakseni vähemmistössä. Minusta näistä on ihan hyvä puhua ääneen, ettei esimerkiksi ekakertalaiset ole liian sinisilmäisiä. Ja vaikka olisi toista, kolmatta jne kertaa rakentamassa, saa varmasti vieläkin maksella oppirahoja. Niin kävi meillekin, tälläkin kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se taitaa olla :( Me tarkistettiin referenssitkin mielestämme hyvin, mutta silti tällaisetkin tekijät pettivät. Tosi surullista.

      Poista