sunnuntai 30. elokuuta 2015

Syy blogihiljaisuuteen

Ihan hävettää, miten harvoin tulen enää kirjoitelleeksi tänne blogiin. Suurin syy hiljaisuuteen on se, että lopetin toukokuussa yrittäjänä enkä enää joudu käyttämään kotona tietokonetta oikeastaan koskaan. iPadilla blogitekstien tekeminen on hieman vaikeampaa enkä pysty esim. vastaamaan kommentteihin ollenkaan. Toki ollaan kesällä oltu paljon poissakin eli en ole edes ollut kuvailemassa taloa saatika edistämässä mitään.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja maalasin kellariin johtavat portaan vihdoinkin. Samalla tein paikkamaalaukset yläkerran puuportaisiin ja portaita ympäröiviin seiniin. Nyt oli oivallinen hetki maalauksille, koska perhe mukaan lukien kissat ovat poissa.
Pihassa hommat ovat edenneet talon toiselle sivulle ja muutaman viikon päästä saamme etupihalle asfaltin. Ihanaa, että sitten hiekan kulkeutuminen sisälle vähenee oleellisesti. Takapihan rinteeseen tuli jo hieman alle 100 neliötä kunttaa ja lisää on tulossa.


tiistai 4. elokuuta 2015

Rakennustyömaasta puutarhaksi vol. 1

Ollaan pikkuhiljaa aloiteltu pihan siistimistä ja puutarhan tekoa. Mies naputteli viime viikolla Lakan loimulaatat johtamaan 1.kerroksen terassilta autokatoksen ympäri etupihalle. Tänään haettiin mustaa saumaushiekkaa, jolla viimeistellään laatoitus. Meidän alueella on paljon louhinnasta jäänyttä upeaa mustaa kiveä, jolla ollaan siistitty autokatoksen reuna. Meinataan tuolla samalla kivellä tukea takapihan suuntaan johtava laatoitus toisesta reunasta.
Miehen huhkiessa laatoitusta, minä aloitin takapihan kitkemisen nurmikkoa varten. Ilmeisesti tilaamamme multa sisälsi aivan hulluna rikkaruohojen siemeniä ja juurakkoa, sillä kesäloman aikana takapihan oli vallannut noin 40 cm korkea viidakko :( Tänään kyllä hiki virtasi, mutta onneksi syntyi myös tulosta. Ei tarvitse lähteä punttisalille ;)

Illalla ajettiin vielä Plantageniin ja haettiin muutama yrtti istutuslaatikoihin ja kääpiövuorimänty takarajalle. Laitetaan vielä noiden vuorimäntyjen päälle sellainen musta aita, jotta rinteestä tulee turvallisempi. Yrteistä mukaan lähti basilikaa, oregano, korianteri ja ruohosipuli. Aion laittaa laatikoihin lisäksi ainakin mansikkaa ja luultavasti salaattia.
P.S. Asuntomessulippuarvonta ratkesi ja meidän talonhan on toteuttanut kukas muu kuin Potius :)