lauantai 29. maaliskuuta 2014

Keittiökatselmuksen tuloksia

Käytiin tänään sekä Domuksella että Keittiömaailmassa katsastamassa heidän keittiöovitarjontaansa. Olin ennakkoon katsonut pari ovimallia, jotka vaikuttivat kuvissa hienoilta. Domuksella tajusin, että heidän valikoimaansa ei kuulunutkaan tummanharmaa tammiviiluovi, vaan se oli musta. Ja musta oli meidän makuun liian musta. Pari vaihtoehtoista ovimallia löytyi, mutta yksikään niistä ei saanut wau-efektiä aikaan.

Keittiömaailmasta löytyi se toivottu tummanharmaa tammiviiluovi, mutta se olikin ihan tylsä eli ei wau-efektiä vieläkään. Katsoimme läpi muutkin vaihtoehdot ja Petra-keittiöiden mallistosta löytyikin oikein hieno grafiitinharmaa mikrolaminaattiovi. Ko. ovi löytyy myös A la Carte -keittiöiltä nimellä Graffio ja se näkyy alla olevassa kuvassa korkeissa kaapistoissa. Tuo ovi oli tumma, muttei liian tumma ja siinä oli sopivasti struktuuria. Lisäksi ko. ovea saa ns. profiilivetimellä, jonka olemme todenneet hyväksi edellisessä kodissa.
Kuva lainattu keittiomaailma.fi






















Reissu jatkui ja kävin vielä vilkaisemassa Keittiömaassa heidän vastaavantyylisen oven, mutta tuo Novartin versio oli tuhat kertaa parempi. Surffailun tuloksena pitänee käydä myös Puustellissa, sillä heillä oli mielenkiintoisen oloinen vaakaharjatty mäntyviiluovi, joka näkyy alla.
Kuva lainattu puustelli.fi
Tämän päivän perusteella voin kyllä sanoa, että valinta ei tule olemaan helppo, koska ovien lisäksi pitää päättää tasojen materiaali ja se onkin sitten taas ihan oma stoorinsa.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Mustaa vai valkoista

Sama kysymys lienee tapetilla jokaisella modernin tyylin rakentajalla jossain vaiheessa projektia. Itse mietin tuota tällä hetkellä lähinnä keittiön suhteen. Ollaan 2 keittiötä ehditty rakentaa/remontoida yhdessä ja ne molemmat ovat olleet pääosin valkoisia, joten ehkä siksikin tumma keittiö houkuttelee kovasti. Jos olet vilkaissut keräämiäni keittiökuvia Pinterestistä, niin niistä käy Villa Sundeckin tulevan keittiön muotokieli aika lailla hyvin ilmi. Mutta sitten on se väritys - tummaa vai vaaleaa.

Alla olevassa HTH:n keittiössä on kaikki kaapistot tummia, mutta vaaleat seinät keventävät yleisilmettä selvästi. Tämä kuva on "kummitellut" mielessäni jo muutaman vuoden - siinä on monta asiaa just eikä melkein.
Kuva lainattu sivustolta hth-keittio.fi
















Kaikkien uudesta keittiöstä haaveilevien tai sitä suunnittelevien kannattaa olla lähipäivinä liikkeellä, koska tulevana viikonloppuna järjestetään suomalaisten keittiöiden kansallinen suurnäyttely. Ainakin Domus Keittiö, Topi-Keittiö ja Keittiömaailma ovat mukana tässä tapahtumassa. Liikekohtaiset näyttelyajat ja paikat löytyvät jokaisen valmistajan omilta sivuilta.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

LVI-suunnittelija plakkarissa

Edellisessä postauksessa kirjoittelin, että laitoin kaikki tarjouspyyntökierrokset jäihin siksi aikaa, että saamme talosta uudet, kunnassa varmasti hyväksyttävät luonnokset. Tänään kuitenkin ajattelin kysellä hieman lisää LVI-suunnitteluun liittyen. Kyselyt johtivat sitten lopulta siihen, että tein (mieheltä kysymättä) päätöksen palkata LämpöYkkönen meille LVI-suunnittelijaksi :) Osittain asiaan vaikutti se, että halusin saada jotain konkreettista ja "kättä pidempää" meidän projektiin, mutta myös se, että sain LämpöYkköseltä vastaukset kysymyksiini ja mielestäni hyvin selkeän tarjouksen kohtuullisen hintaan.

Viime perjantaina kävimme Vantaalla TaloTalossa tapaamassa Taloautomaatio.fi:n edustajaa, joka kertoi meille KNX:stä. Varsinaisen tarjouksen he laskevat meille sitten, kun (yllätys, yllätys) talon uudet luonnokset ovat hyväksytty kunnassa.

Viikonlopun aikana teimme tontilla hieman raivaustöitä eli lähinnä raahasimme katkottuja oksia kasoihin ja yritimme surkealla menestyksellä polttaa niitä. Mikään ei siis ole muuttunut kuluneessa kahdeksassa vuodessa - meistä ei edelleenkään ole pyromaaneiksi. Lauantaina sää olisi suosinut noita poltteluhommia ehkä paremmin, kun taas sunnuntaina tiputellut tihkusade vesitti meidän yritykset alkuunsa.
Pöllejä tarjolla halukkaille.
Ja sitten niistä uusista luonnoksista. Arkkitehti laittoi tänään rakennustarkastajalle kuvat, ja yritän huomenna soitella hänelle puhelinpäivystyksen aikaan. Pidetään siis peukut pystyssä ja toivotaan vihreää valoa!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kun mä en nyt voi sulle kellariksi muuttua

Eipä mennyt hommat ihan niinkuin Strömsössä. Talon luonnokset saivat kunnasta ei toivotun vastaanoton eli kellaria ei tulla hyväksymään kokonaisuudessaan kellariksi. Näin ollen suunnitelmat menevät ainakin osittain uusiksi. Arkkitehtimme joutuu siis hieromaan älynystyröitään tilaratkaisun osalta vielä kertaalleen ja minä löin tarjouspyyntökierrokset siksi aikaa jäihin. Ja mikäs tässä lyödessä, kun taivaaltakin tulee lunta ja jäätä kuin esterin pepusta.
"Taiteilijan" näkemys kellarin tulkinnasta.
P.S. Jos tekstistä paistaa rivien välistä pieni sarkasmi, niin se kertoo hyvin tämän hetken tunnelmista. Elämä on.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Maasta lämpöä

Nyt pääsemmekin aiheeseen, josta muistan kirjoitelleeni ensimmäisen taloprojektimme aikaan vitsikkäästi osimoilleen näin: "Mitä yhteistä on vaimolla ja lämminvesivaraajalla? No, molemmat tulistuvat helposti!" Eli siis olemme saaneet ensimmäiset maalämpöpumpputarjoukset, joita tuossa pikaisesti vilkaisin. Oleellinen ero meidän edellisen talon maalämpöön on siinä, että sekä kaivo, pumppu että lämminvesivaraaja ovat kaikki selkeästi pienemmät johtuen mm. siitä, että meille ei tule sisäporeammetta tällä kertaa ja toki talokin on pienempi.

Saimme ensin tarjouksen Viessmannin pumpusta, mutta kun selvisi, ettei tuo keskustele KNX-tekniikan kanssa, pyysin tarjoamaan myös Nibeä. Molemmat merkit ovat meille ennaltaan outoja - edellisessä talossamme myllyttää Geopron/Oilonin pumppu ja ko. merkki ollaan päätetty kiertää tässä projektissa kaukaa. Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia erityisesti tuosta Nibestä, pumpun tarkempi malli on 1245-8. Toki jokaisesta merkistä löytyy varmaan sekä hyviä että huonoja kokemuksia eli sinällään tämä kysymys on täysin retorinen ;)
Kuvassa Nibe 1245-8 lainattuna nibe.fi-sivustolta
Näitä tarjouksia on erittäin mukava saada ja lukea, kun tontilla ei muuten tapahdu vielä mitään hetkeen. Onpahan jotain konkreettista tai ainakin sitten on, jos jaksaa tulostaa nuo paperille.

- j


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ensimmäiset tarjoukset

Tänään tipahti sähköiseen postilaatikkoon ensimmäinen tarjous maalämpöpumpusta kaivoineen lattialammityksen kera. Huomenna taas menen tapaamaan yhtä betonielementtitalotoimittajaa ja ensi viikolla yhteen taloautomaatiota toimittavaan yritykseen. Muutamasta paikasta on lisäksi tullut kuittaus tai tarkentavia kysymyksiä, mutta osasta ei ole kuulunut mitään. Pitänee laittaa joku huhuiluposti vielä perään siis.

Eilen soittelin yhdelle maaurakoitsijalle, joka on tehnyt alueella useammankin talon pohjat. Hän oli kovin innostuneen oloinen tulemaan hommiin myös meille, joten luulen, ettei ruveta tätä sen enempää kilpailuttamaan. Toivotaan, että ko. tekijän hintataso on kohtuullinen ;)

Nyt kun vielä saataisiin kunnan rakennustarkastajalta kommentti luonnoksiin, niin voitaisiin kohta laittaa rakennuslupaa hakuun. Ei muuta tällä kertaa!

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sekalaista asiaa Sundsbergista

Asumme nyt kolmatta päivää Sundsbergissa ja koti on vielä varsin sekava muuton jäljiltä. Eilen oli jo varsin keväinen keli, mikä sai raksahammasta kolottamaan entistä kovemmin :) Jatkossa helpottaa kyllä huomattavasti, kun olemme täällä aivan tontin kulmilla eli hommat etenevät varmasti kaikinpuolin jouhevammin.

Käytiin eilen ostamassa tänne vuokra-asuntoon muutamat valaisimet ja päädyin niinkin luksukkaaseen merkkiin kuin North Light, ostopaikkana Clas Ohlson. Ihastelin ko. valaisimia Deko-lehden osastolla ASTA-messuilla ja mietin, että nämä voisivat hyvin toimia aikanaan Villa Sundeckissa keittiösaarekkeen päällä.

Olen eilisen ja tämän päivän aikana laittanut tarjouspyynnöt betonielementeistä yms. seuraaville toimijoille (in alphabetical order):
- Betoniluoma
- LivingStone Kodit
- Lujabetoni
- Potius
- VaBe Talot

Lisäksi laitoin tarjouspyyntöjä muutamalle maalämpöpumppu- sekä taloautomaatiofirmalle.

Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä tässä teille maistiainen Villa Sundeckin ulkonäöstä meren suuntaan. Hienoa duunia taas meidän arkkitehdilta!