Meidän talossa on yhteensä 3 terassia, joista 2 on oikeastaan edelleen vailla kalustusta. Keskimmäisen kerroksen terassilla on valkoinen Iskun Laituri-ruokailuryhmä, joka meillä oli jo edellisessä talossa. Tämä on edelleen varsin hyvässä kunnossa, kunhan vaan kelien lämmettyä suihkutetaan nuo painepesurilla puhtaaksi. Jostain luin, että artwoodista valmistettuja terassikalusteita voisi jopa maalata ja hetkellisesti jo mielessäni sutikoin nuo mustaksi. Mies kuitenkin löi jäitä hattuun ja sanoi, että ne ovat valkoiset ja pysyvät sellaisina :D
Ylimmän kerroksen terassi sai vihdoinkin tässä kuussa pinnoitteen, kun Ikean Runnen-lattiaritilät tulivat taas myyntiin. Näistä pinnan latominen on varsin nopeaa ja helppoa. Ainut, mihin meni hieman enemmän aikaa, oli laattojen halkaisu sahalla, jotta reunoista tuli siistit. Nyt yleisilme on sisältäpäin katsottunakin viimeistelty, kun terassit näyttävät keskenään samanlaisilta.
Runnen-laattoja on saatavana sekä tumman- että vaaleanharmaana ja lisäksi hieman erilaisella kuosilla myös akaasiapuisena. Näillä on helppo uusia vaikka pienen kerrostaloparvekkeenkin lattia. Suosittelen hankkimaan laattoja nyt heti, mikäli ne kiinnostavat, sillä ainakin viime vuonna tuotteet myytiin Ikeoista melko varhaisessa vaiheessa kevättä/kesää loppuun.
Olen kuumeisesti miettinyt, pitäisikö tuonne yläkerran terassille hankkia jotain kalusteita vai antaisiko sen vaan olla tyhjillään. Uskon, että emme tule terassilla juurikaan olemaan, vaan se toimii lähinnä "kattona" keskikerroksen terassille. Mutta jos siellä olisi joku kiva tuoli tai vaikka riippukeinu, niin voisihan sitä jonain lämpöisenä kesäiltana hetken piipahtaakin lekottelemassa.
Kolmas terassi on kellaritasolla ja siellä olisi lääniä pitää vaikka tanssit. Tällä hetkellä tuolta löytyy vain terassiin upotettu poreamme ja pari tuijaa ruukuissa, ei muuta. Haaveissa on hankkia tuonne pari aurinkotuolia - harmittelen edelleen, etten ostanut jo viime kevään Hulluilta Päiviltä Casa Stockmannin valkoisia tuoleja. Ne olivat kauniit, yksinkertaiset ja ennen kaikkea edulliset. Kellarin terassilta uupuu myös vielä portaat, jotka laskeutuvat alapihalle, mutta ne olisi tarkoitus nikkaroida heti säiden salliessa.
Terassikelejä odotellessa toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista pääsiäistä!
perjantai 25. maaliskuuta 2016
tiistai 22. maaliskuuta 2016
KAUNEUS ON KATSOJAN SILMÄSSÄ
Eilen pyörähti käyntiin Suomen kaunein koti -ohjelman uusi tuotantokausi. Meitähän kysyttiin vuosi sitten mukaan ohjelmaan, mutta mm. talon keskeneräisyyden takia emme siihen lähteneet. Eilisessä jaksossa esiteltiin moderneja, uudehkoja omakotitaloja - olisikohan tuo ollut ns. se Villa SUNdeckin kategoria?
Ohjelman panelistit monesti toivovat kodeilta ns. kerroksellisuutta ja asukasperheen persoonallisuus saa näkyä reilusti sisustuksessa. Meidän kodissa sisustus on kehittynyt selvästi vasta viimeisen puolen vuoden aikana eli viime kesänä talo oli ihan raakile. Edelleen hommaa riittää: tällä hetkellä suunnittelen mm. eteisen seinän tapetoimista ja kellarin sohviin uusien päällisten hankkimista. Lisäksi pari terassia huutaa kalustusta ja pojan huoneen seinälle hankittu musta pinnaritilä odottaa kiinnitystä. Ai niin, jos tuon kodinhoitohuoneenkin saisi vihdoinkin valmiiksi ennen kesää!
Suomen kauneinta kotia on kyllä kiva seurata, koska kauneus tarkoittaa jokaiselle niin eri asiaa. Makuja on monia ja se on sisustamisen suola. Tämän hetken väripilkkuna meidän sisustuksessa toimii virpomisvitsat sekä tulppaanit, niinkuin varmaan hyvin monessa suomalaiskodissa :)

tiistai 8. maaliskuuta 2016
(MELKEIN) VUODEN VANHA KOTI
Hyvää naistenpäivän iltaa kaikille lukijanaisille <3
Muutaman viikon päästä tulee jo vuosi asumista Villa SUNdeckissa täyteen. Aika on kyllä mennyt kuin siivillä! Nyt odottelen jo sormet syyhyten lumien sulamista, jotta pääsemme viimeistelemään etupihan ja takaterassin portaat. Sitten alkaakin kaikki olla melko lailla lopputarkastusta varten valmista.
Meillä kävi tänään arkkitehti kylässä, joten siinäpä olikin taas aihetta pienelle siivoukselle. Kaivoin samalla kunnon kameran naftaliinista ja otin muutan räpsyn. Suuria muutoksia meillä ei ole tapahtunut, mutta olohuoneen taulu on nyt oikeasti seinällä, ei siis enää photoshoppauksen tulos. Makuuhuoneen musta seinäkään ei ole tainnut vielä täällä blogin puolella vilahtaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)