keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ei aina yhtä ruusuilla tanssia

Jotten anna rakentamisesta aivan liian ruusuista kuvaa, niin tässä hieman detaljeja todellisuudesta mm. tältä aamulta. Ajelen raksalle ja pääsen livenä toteamaan, miten sähkömiehen hommat tyssää heti alkuunsa, kun osa rasioista puuttuu elementeistä ja muutama putki on upotettu liian lyhyenä elementin sisään. Ei muuta kuin sähköhommat jäihin ja äkkiä soitto Tom Allenille, että siirretään lattialämmitysputkistojen asennusta, koska sähköjä ei saadakaan vielä vedettyä eikä raudoitusverkkoja sen vuoksi asennettua.

Maalämpökaivon poraaja sentään pääsee vihdoinkin tositoimiin: 2 aikaisempaa yritystä tyssäsi joko liian epätasaiseen maastoon tai betonielementtiportaaseen, joka pötkötteli juuri sopivasti etupihalla tulevan kaivon paikalla.

Toissapäivänä piiskannut syyssade kasteli koko talon melko murheelliseksi. Jopa kellarissa tuntui satavan, kun vesipisaroita tippui styroksien päälle välipohjien rei'istä. Tänään ei sentään sada, mutta syksyn ensimmäinen pikkupakkanen puraisee kirpeästi talossa, jonka kaikki suuret ikkuna-aukot ovat vielä sulkematta. Onneksi timpurit aloittivat heti ikkunoiden muovituksen, jotta saadaan edes hieman tuulelta suojaa.

Äsken tilasin 7m3 sitä kuuluisaa mustaa betonia, mutta tuonkin saaminen on vielä epävarmaa. Väripigmentti nimittäin saapuu Rudukselle vasta perjantaina, joten eivät voineet taata, ehtiikö seoksen keittää ja heittää vielä saman päivän aikana pumppuauton kyytiin saakka.

Summa summarum, rakentamisessa vain epävarmuus on varmaa, aikatauluja pitää olla valmis rukkaamaan ripeälläkin tahdilla. Jos yksi homma tökkää, seisahtuu koko ketju. Mielenkiinnolla odotan, mikä homma menee seuraavaksi metsään :P


6 kommenttia:

  1. Joo ei ole ruusuilla tanssimista aina ... meillä on edetty rakennusvaiheessa siihen, että autotallin "katto" on valettu (tonttimme on rinne tontti ja siihen tulee talo, missä osittain maan sisällä oleva autotallikerros, 1. kerros, 2. kerros ja vinttikerros). Mies meni käymään rakennustyömaalla iltapäivällä ja sai huomata, että sähköputkia oli vedetty vähän sinnepäin ... Mutta suurempi "ongelma" tuntuu nyt olevan se, että ollaan pyydetty erilaisista suuremmista kokonaisuuksista tarjouksia, siis eri tuoteryhmistä, ja vastauksen saaminen tuntuu olevan kiven alla yrityksistä, luvataan, että tällä viikolla ja mitään ei kuulu, tai sitten toisista yrityksistä ei kuulu yhtikäs mitään. Ai että kun ottaa päähän tämmöinen. Mutta muutenhan tämä on niin mukavaa hommaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin törmännyt tuohon, että tiettyjen urakoiden suhteen vaihtoehtoisia tekijöitä on vähän tai ainakin tarjouksien saaminen on todella hankalaa, vaikka kuinka pommittaa s-postilla ja puhelimitse. Ilmeisesti riittää hommia, kun ei tarvitse jokaiseen tarjouspyyntöön vaivautua vastailemaan ;)

      Poista
  2. Eikun reklamaatiota ilmeisesti Potiukselle jos teillä on elementteihin kuulunut rasioiden paikat ja putkitukset. Heidän vastuullahan on näiden korjaus sopimuksen mukaiseksi ja tietenkin mahdollisimman nopeasti. Harvoin raksaaminen ruusuilla tanssimista todellakaan on, tai ainakin hyvin piikikkäiden ruusujen. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vika ei itse asiassa ole suoranaisesti Potiuksessa, vaan osa rasioista ei ole siirtynyt sähkökuvista elementikuviin ja osa on elementtitehtaalla jäänyt tekemättä. Huomenna käyn nuo puutteet Potiuksen miesten kanssa kuitenkin läpi ja he kyllä kiltisti tekevät nuo tarvittavat lisäykset :)

      Poista
  3. Hyvä, että asia korjaantuu. Suunnitelmia ja kuvia on tosiaan niin monia, että välillä jokin saattaa jäädä päivittämättä toisaalle. Meillä kävi saunan lasiseinän kanssa niin, että siitä oli sovittu myyjän/urakoitsijan kanssa, mutta valitettavasti tieto ei ollut kulkeutunut rakennesuunnittelijalle asti. Ihmettelimme kun seinään ei muurausvaiheessa ollutkaan jäänyt koloa ikkunalle. Ko. seinä on tietysti vielä kantava seinä, joten nyt siihen joudutaan näyttämään timanttiporaa muutaman harkkorivin verran, jotta saadan tukipalkki oikeaan kohtaan. Kaikki kyllä tulee hoitumaan urakoitsijan toimesta, mutta harmittaa heidänkin puolesta, että joutuvat säätämään tämän pienen ihnhimillisen erheen vuoksi ja tekemään asian vaikeamman kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, pitäisi heittää tietokoneelta heti vanhat kuvat roskiin, kun tulee joku uusi päivitetty versio. Helposti tulee itsekin katsoneeksi vanhoja, vaikka olisi jo uudempiakin tarjolla.

      Poista