keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Lupa jatkaa!

Eilen aamupäivällä oli kieltämättä pientä jännitystä ilmassa, koska arkkitehtimme oli sopinut rakennusvalvontaan tapaamisen klo 11 emmekä päässeet kumpikaan paikalle pääsiäisloman vuoksi. Klo 13 tietämillä sähköpostiin napsahti kuitenkin helpottava kirje - kaikki muut paitsi talon väritys olivat olleet rakennustarkastajalle ok! Se, että rakennustarkastaja torppasi julkisivuvärityksen ei edes ollut täysin negatiivinen juttu - J ei varsinaisesti ole lämmennyt betonin sävyiselle talolle, joten nyt ykkösvaihtoehdoksi nouseva vitivalkoinen ei ole ollenkaan huono asia. Ainoastaan meitä mietityttää se, miten noin arka väri kestää räystäättömässä talossa edes suhteellisen siistinä. No mutta se on sen ajan murhe, nyt voidaan jatkaa vauhdilla lupavaiheeseen. Isot kiitokset taas Janille loistavista neuvoitteluista kunnassa! :)
Eilisestä innostuneena laitoin heti pihasuunnittelijan hommiin ja lähetin päivitetyt kuvat lämmitysurakkaa tarjonneille. LVI-suunnittelijankin voisi varmaan kohta päästää irti, koska kuvat ovat jo sen verran valmiit. Sähkö- ja KNX-suunnittelun osalta olen sopinut ensi viikolle vielä yhden tapaamisen ja kolmas on työn alla.

4 kommenttia:

  1. Hienoa, onnea! Itse saimme vihdoin täyteltyä kaikki liput ja laput ja lupahakemus jätetään todennäköisesti huomenna... Täyttä höyryä teille siis eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lippu ja lappu -urakka vielä edessä, meillä tosin lupa haetaan lupapiste.fi:n kautta, joten osa noista on täysin virtuaalisia lippuja ja lappuja :D

      Poista
  2. Oi, hienoa! Me saimme tänään ensimmäiset luonnokset ihasteltaviksi, nyt niitä viilaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, ekojen luonnosten saanti on aina niin jännää. Toivottavasti oli hyvät luonnokset ja pääsette etenemään niistä :)

      Poista