keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Älykäs ja automatisoitu koti

Sain käsiini Tekniikan Maailman erikoisunumeron, jossa käsitellään kodin uusinta tekniikkaa. Lehti on ilmestynyt 9.lokakuuta eli tieto on varsin tuoretta ja siinä mielessä varmastikin hyväksi. Erityisesti minua kiinnosti lukea kotiautomaatiosta ja nykyajan talotekniikasta, koska en niistä juurikaan tiedä. Lehdessä käsiteltiin myös ns. älykkäitä lukkoja ja uusinta wlan-tekniikkaa.

Ensimmäiset fiilikset lukemisen jälkeen olivat sekavat: heti heräsi kysymys, että onko nykystandarin mukainen koti niin täynnä tekniikkaa, ettei asukkaan tarvitse enää mistään huolehtia itse? Ja entä sitten, jos tekniikka pettää? Pessimisti nostaa päätään tässäkin asiassa. Oli miten oli, tajusin, että suunnittelija kotiautomaatiolle on hyvä olla valittuna todella aikaisessa vaiheessa etenkin, jos talomme tulee betonielementeistä. Jälkikäteen on melko mahdotonta lisäillä seinien sisään minkäänlaista tekniikkaa. Niinpä aionkin käyttää tästä harmaasta keskiviikkopäivästä hetken ja surffailla läpi suunnittelijoita, jotka tarjoavat KNX-standardin mukaisia järjestelmiä. Ja toistaiseksi tiedän tuosta kirjainyhdistelmästä KNX vain sen, mitä TM minulle tarjosi:

"KNX jatkaa eurooppalaisen avoimen taloautomaatiojärjestelmän kehityskulkua yhdistäen standardit EHS, Batibus ja EIB. Vuosituhannen vaihteen jälkeen syntynyt KNX on avoin järjestelmä, KNX-protokolla perustuu hajautettuun älyyn, ja sitä tukee yli 300 laitevalmistajaa. Kehitystyötä valvoo KNX Association".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti