torstai 26. marraskuuta 2015

8 KUUKAUDEN ETAPPI - PART 2

Kiivetäänpä sitten portaat yläkertaan miettimään, miten Villa SUNdeckin 2.kerros pelittää normiarjessa ja miksei juhlassakin. Yläkerrassa meillä sijaitsee 3 makuuhuonetta, iso kylppäri sekä vaatehuone. Suurin makuuhuoneista on pojallamme käytössä. Hankimme tuonne hiljattain AVA Roomin pikkuparven työpöydän kera. Setti toimii huoneessa erinomaisesti.


Toinen kadun suuntaan olevista huoneista toimii meillä kirjastona/työhuoneena. Näiden kahden makkarin väliseinä on muurattu harkoista ja siihen on upotettu molempiin suuntiin lattiasta kattoon olevat kaapit. 

Kolmas makkari eli ns. master bedroom on meren suuntaan ja yksi seinä on kokonaan lasiliukuovea. Tämän makkarin yhteydessä on myös tuo vaatehuone, josta menee pyykkikuilu kerrosta alempana olevaan kodinhoitohuoneeseen. Tämä systeemi on kyllä ihan huippu, kun likaiset vaatteet saa sujautettua putkea pitkin suoraan likapyykkikoriin.
Yläkerrassa on kauttaaltaan lattiamateriaalina Ellettin tammiparketti. Lattian sävyä väännettiin ja käännettiin pitkään - itse olisin halunnut perinteisemmän tammen sävyisen, mies vaaleamman. Näin jälkikäteen ajatellen olisin ehkä voinut pitää tässä asiassa paremmin pääni, mutta on tämä valittukin lattia todella kaunis. Ja mikä parasta, sinä ei näy kissojen kynnenjäljet!

Yläkerran kylppäri on valtava. Jopa meidän arkkitehti yllättyi sen koosta, kun näki huoneen livenä. Tykätään kyllä itse kovasti, että kylppärissä on tilaa, koska ollaan monesti koko perhe samaan aikaan hammaspesulla. Suihkua täällä emme käytä koskaan ja sen alle onkin sijoitettu kissojemme vessa.
Yläkerrassa on kaikki seinät muuten maalattu valkoisiksi, mutta kahdessa makkarissa on yhdet seinät tapetoitu. Kaiken kaikkiaan tapettivalintani ovat menneet nappiin: Cole&Sonin Woods, Ferm Livingin Half moon ja Annikki sekä Ilmari Tapiovaaran 2+3 ovat kaikki niin tyylikkäitä ja ihastuttavat minua edelleen aina ne nähdessäni.
Yläkerrasta löytyy toki myös pieni aulatila, jonka kattoon ulottuu samat Konto-akustiikkalevyt kuin olohuoneen katossa. Aula aukeaa mukavasti alakertaan ja hyvän akustoinnin vuoksi keskustelu kerroksesta toiseen on jopa mahdollista. Toisaalta yläkerrassa voi hyvin mennä nukkumaan, vaikka kellarissa jatkuisi juhlat yön pikkutunneille saakka. Toimivaa suunnittelua siis!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

8 KUUKAUDEN ETAPPI - PART 1

Ollaan viikon päästä asuttu Villa SUNdeckissa jo 8 kuukautta. Saman verran meni aikaa anturoista muuttoon. Ajattelin kirjata tänne ajatuksiani talon ja materiaalien toimivuudesta - kerros kerrokselta. Ensimmäisenä käsittelen talon keskikerrosta, jossa on ns. oleskelutilat eli oh, rt, k ja vierashuone, jonka piti alunperin olla yritykseni toimitila sekä lisäksi khh ja pieni wc. 

Tässä kerroksessa on lattiamateriaalina vierashuonetta lukuunottamatta Elämyslattia+ eli lattiavalun pintaan on liipattu muutaman millin kerros värillistä massaa. Pinnassa on lakka. Värinä meillä on teräs ja kiiltoaste on satiini. Aikoinaan valitsin lattian värisävyä sillä perusteella, missä näkyisi kissankarvat vähiten. No, en tuossa ihan täysin onnistunut, sillä karvapallot erottuvat kyllä lattiasta hyvin, mutta tuleepahan imuroitua tarpeeksi usein. Muutoin lattia on täydellinen niin värin, tuntuman, lämpöisyyden kuin ulkonäönkin perusteella.

Keittiömme on varsin avoin ja eleetön. Olen ollut supertyytyväinen Puustellin hiilenharmaisiin mäntyviiluoviin: niissä ei näy edes sormenjäljet juurikaan. Keittiössämme on myös ns. aamiaiskaappi eli ovien takaa aukeaa pöytätaso, jolla säilytämme kahvinkeittimen, leivänpaahtimen yms. irtosälän. Keittiö pysyykin tuon ansiosta huomattavasti siistimpänä. 

Ja sitten THE pinnakaiteet! Portaikon takia jouduimme kokemaan rakennusvaiheessa niin monta murhetta, ettei mitään määrää. Nyt kun lopputulosta katselen en voi muuta kuin huokaista. Kaikista pienistä virheistä huolimatta massiivinen pinnakaidehässäkkä on täydellinen. Se hallitsee olohuonettamme, ja tekee sen tyylillä.

Yksi juttu, joka lisää asuinmukavuutta huomattavasti tässä ensimmäisessä kerroksessa on kattoon asennettu akustiikkalevytys. Mehän emme alunperin halunneet taloon korkeaa tilaa, mutta rakennusoikeus loppui ns. kesken, joten olohuoneesta tuli kahden kerroksen korkuinen. Tiesimme, että akustointi pitää hoitaa erityisen hyvin, ettei olohuoneessa kaikuisi. Valintamme osui suomalaiseen Konto-turvelevyyn valkoisena. Levytys on ollut jokaisen pennin arvoinen, sillä meillä ei kaiu sitten tippaakaan.

Kaiken kaikkiaan 1.kerros toimii kokonaisuutena erittäin hyvin. Kodinhoitohuone voisi ehkä olla hieman suurempi, mutta toisaalta emme ole sitä vieläkään saaneet tehtyä ihan valmiiksi.