maanantai 10. marraskuuta 2014

Upeat ikkunat!

Viime viikon suurin juttu meidän raksalla oli ehdottomasti ikkunat. Perjantaina ja lauantaina asentajat kävivät pakertamassa paikoilleen yhtä ruutua vajaa kaikki talon ikkunat. Saunan lasi jäi jostain syystä jälkitoimitukseen samoin kuin liukuovet. Joudumme siis vielä muutaman viikon tilkitsemään pari aukkoa pelkällä muovilla.

Meidän ikkunathan tulivat Klas1:seltä ja ne ovat suurimmaksi osaksi kiinteitä. Tykkään kovasti ikkunoiden karmiprofiilista, joka on todella eleetön ja simppeli.

Ikkunoiden asentaminen ei ollutkaan mikään helppo juttu, sillä takapihalle jouduttiin nosturilla nostamaan nosturi, jotta isot merenpuolen lasit saatiin paikoilleen. Meille tuli myös useampi paloikkuna, jotka painoivat aivan uskomattoman paljon verrattuna tavalliseen lasiin. Lauantaina myös ovet saatiin omiin koloihinsa, joten jatkossa raksalle mennessä pitää muistaa ottaa avaimet mukaan.

Muistattehan, että huomenna tiistaina 11.11. on mahdollisuus tulla tutustumaan taloomme livenä klo 16-19 välisenä aikana.



7 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että olette tyytyväisiä ikkunoihin ... meillekin on tulossa Klas1:n ikkunat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunat on todella vähäeleiset ja sopivan simppelit meidän makuun eli siksikin tykkään noista kovasti. Hyvän valinnan olette siis tehneet!

      Poista
  2. Aivan törkeän hieno talo jo nyt! Yläkerrasta on varmasti mahtavat näkymät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Yläkerrasta näkyy toki hyvin, mutta yllättävän hyvin näkymä aukeaa jo 1.kerroksen olohuoneesta kohdasta, mihin on tulossa aikanaan sohvaryhmä :)

      Poista
  3. Upealle näyttää tällä hetkellä jo teidän kivitalo ja blogisivu on hienosti toteutettu, joten helppoa seurata teidän rakentamista. Joko olette valinneet sisälle materiaalit -jännityksellä odottaen millaiselta sisällä tulee näyttämään keittiön ja muiden tilojen osalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Materiaalivalinnat on melko lailla tehty/tilattu, mutten ole täällä esim. keittiöstä hetkeen kirjoitellut. Yleisväritys tulee olemaan melko "tylsä" valko-musta-harmaa, mutta materiaalien pinnat on niin upeita, että luulen tuon toimivan hyvin :)

      Poista
  4. Kuulostaa loistavalle -ajaton ja upea :)

    VastaaPoista