lauantai 11. lokakuuta 2014

Turnausväsymystä

Viimeiset 2 viikkoa ovat olleet raksan suhteen melko raskaita. Iltojen pimetessä ja sateiden saavuttua hommat ovat hidastuneet auttamatta. Vesikatto oli hieman liian pitkään kesken ja talo pääsi kastumaan pari kertaa ikävästi. Onneksi vihdoinkin eilen bitumimies poltti aluskermin viimeisenkin siivun ja katto on nyt saatu umpeen. Enää ei pitäisi siis sataa sisään, mikä on iso helpotus. Pintakermit ovat vielä asentamatta, samoin otsalaudat ja pellitykset.

Tänään tartuin pojan kanssa pensseleihin ja sutikoimme pohjamaalin otsalautaa tukeviin rimoihin. Pohjamaali on sävyltään harmaa, mutta itse pintamaali musta.
Maaurakoitsija on ajanut tontille kuorma tolkulla lisää maata ja takapiha alkaa olla multaa vaille valmiissa korossa. Etupihallekin pystyy jo ajamaan autolla.

Ensi viikolla ruvetaan tekemään kellariin väliseiniä nyt, kun lattiavalu on saanut hetken kuivua. 1. ja 2.kerroksen väliseinistä suurin osa on jo valmiina. LVI-urakoitsija on asentanut IV-kanavia ja viemäreitä kovaa vauhtia, jotta pian saadaan myös kattokoolausten teko käyntiin.

Edistystä siis on tapahtunut, vaikka projektipäällikön hermot ovatkin riekaleina.

Edit. Tällä viikolla rakennustarkastaja kävi tutkailemassa meidän talon tekelettä runkokatselmuksen merkeissä ja hyväksytysti saatiin lupa jatkaa.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne, on tämä kyllä hermoja raastavaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ihan yllättynyt, miten raskas urakka tästä on tullutkin minulle henkisesti, mutta kyllähän se, jos jotakin elää ja hengittää hyvin läheltä lähes 24/7, käy pakostikin työstä ;) Itselläni fiilis nousee parhaiten siitä, kun pääsen itse tarttumaan lapioon, sahaan tai pensseliin ja saa nähdä omien kätösten jäljen.

      Poista