keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Edistysaskeleita

Tähän väliin hieman tylsä kuvaton postaus raksan edistymisestä. Putkimies/IV-asentaja on urakoinut reilun viikon ja nyt alkaa olla kaikki IV-kanavat, viemärit ja vesiputket paikoillaan. Timpurit muuraavat loppuja väliseiniä ja tekevät sisäkattoihin koolauksia kovaa vauhtia. Itse aloitin tänään askeläänieristeiden asentamisen ja sain myös vedettyä keskuspölynimurinputkiston 2.kerroksesta 1.kerrokseen. Tavoitteena on saada ensi viikolle kaikki valmiiksi lattiavaluja varten. Tiukka rypistys luvassa, mutta yritetään.

Kattomiehet ovat urakoineet autokatoksen vesikattoa ja nyt puuttuu enää bitumikermi pinnasta.

Yksi oleellinen muistutus kaikille, kenen talossa on ontelolaattavälipohjat. Jos nuo ovat ehtineet saada päälleen vettä/sadetta jossain vaiheessa, kannattaa huolehtia, että onteloihin tehdään veden poistumista varten tarpeeksi reikiä. Meillä timpuri rei'itti tänään onteloita lisää ja yhdestä ontelosta tuli vettä kuin suihkusta laskien. Ihan säikähdin, kun yhtäkkiä kuulin, että vesi juoksee täysillä jossain!

Yritän muistaa ottaa kunnon kameran mukaan jossain vaiheessa, niin saan kuvia edistyksestä tännekin :)

3 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta ontelolaattojen suhteen! Itse olemme ensimmäistä kertaa ns. pappia kyydissä, ja muistettavaa on vaikka kuinka paljon! Hienosti teillä edistyy raksa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ekaa kertaa rakentumassa talo, jossa ontelolaatat eli siinä mielessä tämä homma on itsellekin ihan uusi juttu. Ensimmäisessä talossa välipohjat olivat siporexia, joka kyllä imi vettä itseensä, mutta ei tuolla tavoin jemmannut sitä piiloon.

      Poista
    2. Moi! Mekin älysimme onneksi rei'ittää onteloita, toivottavasti riittävästi. Vettä valui ihan kivasti parista ontelosta...

      Poista