perjantai 15. elokuuta 2014

Aikataulusta pari sanaa

Betonielementtitalon "huonoja" puolia on se, että talon rakennesuunnitteluun menee selvästi enemmän aikaa kuin normaalin harkkotalon vastaavaan. Rakenteiden ohessa suunnitellaan elementit, joihin yritetään muistaa upottaa jo kaikki mahdollinen tekniikka sähköjen ja LVI:n osalta. Meiltä on lähtenyt jo parikin korjattua kuvaa elementtitehtaalle kellarin osalta, kun olen yhtäkkiä muistanut tai tajunnut, että tuossahan piti mennä sitä ja tuossa tätä. Onneksi pääsuunnittelijamme Jani on ollut skarppina ja hän bongasi mm. yhden viemärilinjan puuttuneen reiän. Samalla itse asiassa muutettiin vielä koko viemärin sijaintia. Kellarin elementit ovat nyt siis tehtaalla ja Potius on vahvistanut kellarin asennuspäiväksi viikon 35 tiistain. Tulee muuten olemaan jännä päivä se :)

Itse yritän kiivaasti orientoitua betonirungon pystytyksen jälkeiseen aikaan eli parhaillaan aloittelen kattotuolien kilpailutusta ja etsin vesikaton tekijää. Koska menemme tuossa vaiheessa jo kovaa vauhtia syksyä eteenpäin, on katon valmiiksi saamisella suhteellisen kiire, ettei sateet pääse kastelemaan taloa pahasti.

Edellisen postauksen jälkeen tehtiin julkisivuihin vielä pari pientä viilausta, joten tässä uudet Plusarkkitehdeilta saadut kuvat. Kadun puolen ikkunoiden välissä on nyt tumma laudoitus ja kellarin terassilta menee leveät portaat alapihalle.


4 kommenttia:

  1. Tsemppiä teille pystytykseen! Meille alkoi tällä viikolla kohoamaan elementit ja jo pelkän nosturin tornin näkeminen 51:selta nosti fiiliksiä. Nyt voi kyllä olla erittäin tyytyväinen, että suunnitelmiin on käytetty aikaa ja käyty läpi seiniä uudelleen ja uudelleen... :) Blogistamme löytyy kuvia valmiista elementeistä, nostoihin en ole päässyt mukaan mutta nekin kai menneet onnistuneesti. Vaikka tiedotimme hyvissä ajoin elementtikuormien saapumisesta, silti joltain olivat päässyt unohtumaan että tie on tukittu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kuulostaa hyvältä! Mikä se teidän blogi onkaan? En pääse tuosta profiilin kautta tutkimaan.

      Poista
    2. ajatteleisommin.blogspot.com

      Poista