keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Lomalla viimeinkin

Noissa otsikon mukaisissa tunnelmissa hurahti viime viikko Italianmaalla - siksi blogissakin ollut pieni luova tauko. Viikon aikana tontilla alkoi vihdoinkin tapahtua, kun kaivuri aloitti kallion esiinkaivuuhommat. Maaperätutkimuksen mukaan kallio pitää kaivaa ensin esiin ja täyttää sitten uudelleen oikeanlaisella maa-aineksella. Parhaillaan pohdimme, pitääkö kalliota hieman räjäyttää, jotta siihen saadaan ns. tartuntapinta täytöille.

Samalla siirrettiin tontilla ollutta louhetta pihan perälle, jotta se saadaan suoristettua ja hieman pengerrettyä ylemmäs. Alla oleva kuva on otettu meidän tontin takakulmasta ja edessä näkyy naapurin talo, joka on jo kohonnut 2.kerroksen puoleen väliin saakka. Kuvassa näkyvä louhos tullaan aikanaan peittämään/maisemoimaan kuntalla niin, että se maastoutuu alkuperäiseen maisemaan.



















Rakennuslupahan meillä meni hakuun Lupapisteen kautta reilu kuukausi sitten ja viime viikolla sain puhelun Italiaan, että kaikki paperit pitääkin toimittaa paperisena!?! Maanantaiaamu meni sitten mukavasti raapiessa kasaan parin sentin nippu tavaraa, jotka vein kunnan palvelupisteeseen ennen klo 11. Onneksi pääsuunnittelijamme hoiti minulle valmiiksi tarvittavat kuvatulosteet, joten riitti, että hain ne kopiopalvelusta. Muutaman lomakkeen jouduin lisäksi täyttämään käsipelillä, vaikka tiedot olivat jo laitettu sähköisenä tuonne Lupapisteeseen. Kieltämättä tämä episodi aiheutti pientä verenpaineen kohoamista...

LVI-suunnittelun osalta aikataulu tuntuu lipsuvan sovitusta. Lämpö-Ykkösen kanssa tehdyssä sopimuksessa toimitusajaksi sanotaan n. 3 viikkoa, mutta nyt on kulunut jo reilut 4 viikkoa. Huonoksi onneksi myyjä, jonka kanssa asioin, on poistunut yrityksen palveluksesta 2 viikkoa sitten, joten en häntä voi enää asiasta kovistella.

2 kommenttia:

  1. Huoh tuota lupasäätöä. Meillä muuten taisi olla sama myyjä Lämpö-Ykkösessä, sillä yhteyshenkilö vaihtui edellisen lähdön takia. Tänään soitimmekin sitten itse suoraan Heatcolle, kun vesilaitos ilmoitti jostain puutteista suunnitelmassa. Muuten suunnitelmassa ei kuitenkaan ole mitään moittimista, eli hyvää jälkeä tekivät, tässä oli vain jotkut putket menneet väärinpäin. Mutta siis suosittelisin kovistelemaan suoraan Heatcoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kovasti, että tuo yhteyshenkilö lopetti, koska hän oli varsin leppoisan oloinen tyyppi. Sainkin nuo kuvat sitten heti saman päivän iltana eli 2 päivää sitten ja nyt on kommentit lähteneet Heatcolle :)

      Poista