torstai 15. toukokuuta 2014

Sähkösuunnitelijan valinta

Tänään sain tehtyä päätöksen talomme sähkösuunnittelijasta. Meillehän on tulossa myös KNX-tekniikkaa, joten sama suunnittelija hoitaa sekä perussähköt että KNX:n. Tarjouksia oli muutamia, mutta niiden vertailu keskenään oli hieman haastavaa, sillä joku tarjosi kokonaisurakkaa sisältäen kaiken (suunnittelun, kalusteet, johdot, putkitukset ja varsinaisen työn), kun taas muutama muu tarjosi tässä vaiheessa pelkkää suunnittelua. Meille oli jotenkin selkeintä ostaa nyt vain suunnittelu ja kilpailutamme urakoinnin sitten suunnittelmien pohjalta kunnolla. Suunnittelun tekee Terawatt Oy.

Muistilistan kohta nro 2 ratkesi sillä, että rakennesuunnittelija sanoi betonielementtiportaan olevan liian raskas 2.kerroksen ontelolaattoja ajatellen. Koska emme halua ylimääräisiä pilareita kannattelemaan välipohjaa, palasin kiltisti alkuperäiseen suunnitelmaan kevyemmistä teräsportaista. Niistä lisää, kun saan tarjoukset vertailtua.

Kävin tänään Puustellissa jatkamassa kiintokalustesuunnittelua ja sain heiltä kokonaistarjouksen, joka sisältää kaikki kalusteet, keittiön koneet ja lähes kaikki altaat. Vessoihin valitsin yhden edellisen postauksen värimaailmoista - arvaatteko, minkä niistä? :)

1 kommentti: