lauantai 29. maaliskuuta 2014

Keittiökatselmuksen tuloksia

Käytiin tänään sekä Domuksella että Keittiömaailmassa katsastamassa heidän keittiöovitarjontaansa. Olin ennakkoon katsonut pari ovimallia, jotka vaikuttivat kuvissa hienoilta. Domuksella tajusin, että heidän valikoimaansa ei kuulunutkaan tummanharmaa tammiviiluovi, vaan se oli musta. Ja musta oli meidän makuun liian musta. Pari vaihtoehtoista ovimallia löytyi, mutta yksikään niistä ei saanut wau-efektiä aikaan.

Keittiömaailmasta löytyi se toivottu tummanharmaa tammiviiluovi, mutta se olikin ihan tylsä eli ei wau-efektiä vieläkään. Katsoimme läpi muutkin vaihtoehdot ja Petra-keittiöiden mallistosta löytyikin oikein hieno grafiitinharmaa mikrolaminaattiovi. Ko. ovi löytyy myös A la Carte -keittiöiltä nimellä Graffio ja se näkyy alla olevassa kuvassa korkeissa kaapistoissa. Tuo ovi oli tumma, muttei liian tumma ja siinä oli sopivasti struktuuria. Lisäksi ko. ovea saa ns. profiilivetimellä, jonka olemme todenneet hyväksi edellisessä kodissa.
Kuva lainattu keittiomaailma.fi






















Reissu jatkui ja kävin vielä vilkaisemassa Keittiömaassa heidän vastaavantyylisen oven, mutta tuo Novartin versio oli tuhat kertaa parempi. Surffailun tuloksena pitänee käydä myös Puustellissa, sillä heillä oli mielenkiintoisen oloinen vaakaharjatty mäntyviiluovi, joka näkyy alla.
Kuva lainattu puustelli.fi
Tämän päivän perusteella voin kyllä sanoa, että valinta ei tule olemaan helppo, koska ovien lisäksi pitää päättää tasojen materiaali ja se onkin sitten taas ihan oma stoorinsa.

2 kommenttia:

  1. Hei, miten meinaatte hoitaa rakennuttamisen: pääurakoitsijan kanssa yksi sopimus, jonka perusteella rakennetaan talo valmiiksi vai pilkotteko pieniin osiin ja kilpailutatte kaikki tekijät itse? Jos pilkotte osiin, niin miten virhevastuut hoituvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiotaan pilkkoa projekti osiin eli esim. runkotoimittajalta otamme todennäköisesti urakan anturoista vesikattoon, ikkunatoimituksen ja -asennuksen ikkunafirmasta, LVI-puolelle yritämme hakea 1 tai max. 2 toimittajaa, jotta kokonaisuus olisi helpompi hallita ja juurikin nuo urakoiden rajat olisivat mahdollisimman vähäiset.

      Virhevastuut menevät normaalin kuluttajansuojalain mukaisesti ja toki pitää toivoa, ettei noita jouduta miettimään missään vaiheessa sen enempää.

      -j

      Poista