maanantai 16. joulukuuta 2013

160m2 / 3 = ???

Suht pieni tontti rasitteineen ja vähäinen (?) rakennusoikeus jaettuna kolmeen tasoon aiheuttaa parhaillaan arkkitehdillemme haastetta. 160m2 on sinällään ihan hyvä määrä, mutta kun se pitäisi tosiaan saada järkevällä tavalla jaettua eri kerroksiin, niin uskon, ettei homma ole ihan pala kakkua. Onneksi meillä on täysi luotto siihen, että Jani saa ratkottua tämän probleemin parhaalla mahdollisella tavalla.

Tänään tajusin, että meillä on muutama olemassa oleva kaluste, jotka tulevat matkaamaan mukanamme myös Villa Sundeckiin, joten ilmoittelin niiden mittoja arkkitehdille. Sohva on HT-collectionin M-sarjaa eli ei ihan mikään maailman pieni kokonaisuus. Samoin ruokapöytä on sellainen, että emme sitä ihan heti ole uusimassa, joten sekin on hyvä ottaa huomioon suunnittelussa. Toki viemme muutkin huonekalut mukanamme, mutta niiden koot ei ole niinkään rajoittavia.

Ei mitään erikoista raportoitavaa tällä kertaa - joulua odotellessa!

6 kommenttia:

  1. Vastavierailulla! Hauskaa kun löysit blogimme, betonielementtipientaloja ei ihan joka blogista löydykään. Mielenkiinnolla jään seuraamaan blogianne. Millä aikataululla aloitatte rakentamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikataulu on vielä hieman auki, kun meidän pitää saada vietyä nykyisen kodin kaupat ensin loppuun. Toivotaan toki, että päästäisiin kaivamaan joskus loppukeväästä/alkukesästä viimeistään.

      Ja tosiaan, betonielementtipientaloja on vielä melko harvassa ja vieläkin harvemmassa blogissa :)

      Poista
    2. Tsemppiä nykyisen kodin myyntiin!

      Poista
    3. Kiitos! Toivotaan, että ostaja löytyy viimeistään kevään myötä, jotta päästään raksaamaan!

      Poista
  2. Lohdullista kuulla, että muutkin suunnittelevat jotain juttuja olemassa olevien huonekalujen ympärille. Meillä on isohko ruokapöytä, josta mainitsin arkkitehdille. Ei tarvitse lähteä pöytäostoksille. Ja nyt ei siis puhuta edes kalliista pöydästä, vaan itseasiassa Ikean Norden pöydästä, mutta kun se on osoittautunut toimivaksi, niin sillä mennään :) Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jos laittaisi kalusteetkin uuden kodin myötä vaihtoon, niin menisi budjetti pahemman kerran pitkäksi ;) Meidän ruokapöytä on ehkä 4 vuotta vanha korkeakiiltoinen valkoinen ja todella painava kapistus, joka minun oli ns. pakko saada aikoinaan. Pidetään nyt siitä sitten kiinni ainakin vielä jokunen vuosi, koska poikakin saattaa vielä tehdä pieniä tuhoja eli ei ole järkeäkään vaihtaa uuteen.

      Poista